Articles

RinneRadio: StaRRk (Rockadillo Records)

Tapani Rinne (klarinetter, saxofoner) blåser med effektspecialisten Dj Muffler nytt brus i RinneRadio. Fångande melodisnuttar är ändå nyckelordet för Starrk-bandets trettonde album. Från den forna sammansättningen medverkar endast slagverkaren Juuso Hannukainen. Också den typiska uppdelningen mellan maskinsound och blås har nu ersatts av en massiv ljudbild som kombinerar tunga rytmer med dyster ambient. Aldrig tidigare har bandet låtit lika hotfullt som i Rajavaara och Vaarnapultti som båda påminner om Laibachs industrial-attacker. De gånger intensiteten varvas ned, ploppar spökliga stämningar upp. Kontrasten mellan beat-stuket ock ambient funkar perfekt och ger känslan av flyt i riktning av något främmande. Låten Darkk med Rinnes feta tenorblås är ett praktexempel på tidlös och atmosfärisk RinneRadio-jargong. Starrk är klart bland det bästa RinneRadio kommit ut med under sin tjugofemåriga karriär. Pressande, omskakande men aldrig forcerat.

Ole Nerdrum, Hufvudstadsbladet

StaRRk

StaRRk, the new album from fellow Finns RinneRadio, is more esoteric - melding the wind instruments of jazz to violin, harmonium and a dark electronica. Texture-wise, StaRRk is more akin to slowed-down metal than jazz and comes across like the soundtrack to dust setting after a volcanic eruption.

Kieron Tyler, theartsdesk.com

RinneRadio:StaRRk.

Nimessä on isoja, kovia ja teräviä konsonantteja. Samaa sorttia riittää nuottiviivastolla, sillä oman kokoonpanonsa 15. albumilla klarinetisti ja saksofonisti Tapani Rinne etenee ja samalla myös palaa electronican sähköisesti säkättävään virtapiiriin. StaRRk on jylhä ja paikoin jopa jyrkkä trippi.

Muutoksen suuntaa ja mustaa meditatiivisuutta selittää rumpubassoon orientoituneen Konsta Mikkosen eli DJ Mufflerin valikoituminen albumin tuottajaksi ja koneistajaksi. Silti RinneRadion nykysoundia ei voi määritellä helpoin termein. Yksinkertaisempaa on todeta, että 25-vuotias kokoonpano on pannut kokoon yhden uransa merkkituotoksista.

Ilari Tapio, Satakunnan Kansa

LIFEM: London International Festival of Exploratory Music 2012

“Listening to RinneRadio (from Finland) new album: ‘staRRk’ - and very much enjoying it! Heavy Experimental Dub Arctic Trance Nordic Music! ”

RinneRadio: Starrk
★★★★★

Tapani Rinne on jälleen viilannut RinneRadionsa kokoonpanoa. Lyömäsoittaja Juuso Hannukainen on edelleen mukana muutamalla kappaleella, mutta Verneri Lumen tilalle äänten sähköiseksi muokkaajaksi on tullut Dj Muffler.

Ilmeen muutos on RinneRadion mittakaavassa radikaali. Bändin tunnistaa yhä Rinteen maalailevista puhallinlinjoista, mutta kaunoilun rinnalle Muffler tuo ahdistavia tunnelmia ja ajoittain hyvinkin aggressiivista otetta.

Vierailijoista suurin rooli on viulisti Pekka Kuusistolla, mutta lopulta levy paljastuu selvästi Rinteen ja Mufflerin kahden kaupaksi. Kaksikon raamittamat pienoiskuvat ovat tavattoman huolellista työtä. Teokset ovat myös tunnelmiltaan niin vahvoja, että niitä sopisi kuunnella kappale kerrallaan, välissä pitkiä hiljaisia hetkiä pitäen.

Starrkin myötä RinneRadion sähköinen minimalismi on hioutunut täydelliseksi. Eikä se suinkaan ole yhtä ja samaa: ääripäitä ovat melankolinen meditatiivisuus ja sähäkkä, suriseva industriaalibiitti.

Pentti Ronkanen, Savon Sanomat

Industriaalin starkkeja mielenmaisemia

RinneRadion uusi levy staRRk on täynnä urbaanin jytiseviä unelmia & painajaiskuvia sekä kipeänkauniita mielenmaisemia. Tästä saa jokainen itselleen palasen mukaansatempaavaa kansallisaarretta omaan levyhyllyynsä ja soittolistalle.

Uuden staRRk-levyn vähäeleinen juhlavuus, koukuttava ja imevä rytmi sekä universumin laidasta laitaan kurkottuva äänimaailma muodostavat suorastaan tuskallisen komean tunnelman, joka kulkee kuulijan rinnalla elävänä ja inspiroivana.

Levy saa näkemään laivoja sumutorvineen, satama-alueita, teollisuushalleja, kiireesti surraavia vehkeitä ja vekottimia, syksyisiä rantakaislikkoja, kurkiauroja sekä usvaisia auringonnousuja ja -laskuja. Kaiken tuon nivoo yhteen Tapani Rinteen sfääreihin nouseva rehellinen soitto, joka kertoo tarinaa nykymaailmasta, kiireestä, ahdistuksesta, melankoliasta, haaveilusta ja uudesta alusta.

staRRk on hyvin industriaali ja jykeväbiittinen tuotos, jossa saadaan tuta aitoa monikasvoista RinneRadiota sekä rauhallisen pohdiskelevissa kappaleissa että rajuissa menobiiseissä Laibach-tyylisestä militanttijytinästä kosmiseen juhlallisuuteen. Levy kulkee kameleonttimaisen sulavasti tunnelmasta toiseen, taikoen kuulijan eteen koko ajan uusia visioita.

Itseäni levyllä puhuttelee hyvin moni kappale ja sieluni syovereiden staRRk-ykkösen paikasta kisaa varsinkin neljä ensimmäistä mielialastani riippuen. Juuri nyt suosikkini on syksyn maisemiin ja tunnelmiin sopiva "tule!" riipivällä herkkyydellään ja sydämensykebiitillään. Ensimmäistä kertaa kappaleet kuullessani tunsin olevani kuin lapsi karkkikaupassa - innostavia herkkuja vieri vieressä. Tästä setistä ei kuitenkaan saa ähkyä, vaan hyvä olo säilyy myös jälkikäteen.

RinneRadio on yhdistänyt taas eri konemusiikin genrejä ja monituisia mausteita luoden siitä täysin uniikin soundin, joka sopii ajattomasti tähän hetkeen. Taivaisiin tanssittava ja meditoimaan huokutteleva levy sopii niin kotisohvalle, radioaalloille, Musiikkitaloon kuin Metsä- ja Flow-festivaaleillekin. En huijaa, kuunnelkaa vaikka!

Satu Jäske, audiovideo.fi

Sirkuskonsertti kietoo sisäänsä

Circo Aereon ja RinneRadion esitys Ruostetta iholla Tampere-talossa. Circo Aereon sirkustaiteilijat Petri Tuominen, Rauli Kosonen ja Kalle Lehto, RinneRadion muusikot Tapani Rinne, Tuomas Norvio ja Juuso Hannukainen, ohjaus Maksim Komaro, valot ja visualisointi Marianne Lagus.

SIRKUS. Circo Aereon esitys Ruostetta iholla muistuttaa päällisin puolin kovasti Race Horse Companyn maailmanmaineeseenkin ehättänyttä esitystä Petit Mal. Siihen on syynsä, sillä esiintyjät ja ohjaaja ovat samat. Ruostetta iholla on eräänlainen välietappi kohti miesten omaa lopulliseen muotoonsa hiottua timanttia.

Samasta esityksestä ei voi kuitenkaan puhua, sillä tämä on paljon tiiviimpi paketti, jossa lisänä on RinneRadion livenä mukana olevat muusikot. Se vaikuttaa ällistyttävän paljon lopputulokseen. Huumaava äänimaailma yhdessä rosoisen jätkämäisten, mutta huikean taitavien sirkustaiteilijoiden kanssa kietoo katsojan hypnoottiseen otteeseen. Näennäisestä holtittomuudesta tehdään taidetta.

Kiehtovimmat kohtaukset ovat jälleen Rauli Kososen ällistyttävät kimpoilut trampoliinilla ja jumppapalloilla. Minimalistinen mutta tempoaan kiihdyttävä musiikki kiihdyttää katsojankin niin, ettei penkissä tahdo pysyä.

Myös Petri Tuomisen tolppa-akrobatia on valloittavaa katsottavaa. Mies on kuin gibboni yläilmoissa. Suosittelen kaikkien vasta nyt tankotanssiin hurahtaneiden näkevän tämän, niin tiedätte, mitä oikea tankotanssi on!

Hämärä savuinen näyttämökuva yhdessä sähkökitaran vongahtelun tai monotonisen saksofonin kanssa vie ajatukset joihinkin Wim Wendersin tai David Lynchin elokuvien mielenmaisemiin. Tampere-talosta poistui yleisö, joka ei kommenteista päätellen selvästikään ollut jäänyt kylmäksi.

Jussi Tossavainen, Helsingin Sanomat

Pole Stars album

Tapani Rinne is synonymous with the Finnish band RinneRadio, which he steered since its inception as an offshoot from fellow countryman Edvard Vesala in the late 1980s. Over the years, Rinne has ventured into the spheres of hip-hop and electronica, straight fusion, dark dub, lush ambient soundscapes, even Saami yoik singing. But always he has kept one or two fingers in the jazz pot.

Pole Stars shows Rinne and his recent collaborators, Verneri Lumi (electronics) and Juuso Hannukainen (percussion), bending their ears much more intensively to the far north—Lapland, and an almost coarse, acoustic sound. Rinne's clarinet and saxes rasp with an immediate clarity rarely heard on his earlier discs. The percussion varies between the lightest of rattles and taps to the heaviest of knocks and thuds, and even guest guitarist Matti Wallenius sounds like a five-and-dime six-string on "Ages," gently brushed with a raw finger.

Under the title Pole Stars, the album is packaged with a logo which appears to feature a Red or Roe Deer. Attractive as the cover is, a reindeer might have been more appropriate, with three songs featuring Saami vocals from Ulla Pirttijärvi or Rinne's regular guest Wimme Saari. Both singers' eerie lyrics combine with music whose sparseness induces images of empty fells and tundra, not to mention images inspired by the robotic-style throat singing of Imre Peemot on "Green Lite."

This is indeed a spacious-sounding album, very different from the insistence and tension of earlier works. The emphasis here again is often on a strong rhythmic base, but the limited use of processed sounds combined with the bevy of invited acoustic players is truly refreshing. For a band featuring a full-time electronicist, the result is frequently so light it could be classified as World Music. It seems Rinne's compositional muse has decamped to the vicinity of one or the other of his proposed Poles.

Track listing: Magnetar; Green Lite; From Siida To The South; Ages; Telisman; Calkko Niilas; Ratamato; Val The Troubadour

Personnel: Tapani Rinne: clarinet, tenor saxophone; Verneri Lumi: electronics; Juuso Hannukainen: percussion. Guests: yoik singers: Ulla Pirttijärvi and Wimme Saari; kantele: Eva Alkula; accordion: Johanna Juhola; throat singer: Imre Peemot; also Teho Majamäki, Pekka Kuusisto, Marzi Nyman, Zarkus Poussa ja Matti Wallenius.

Anthony Shaw, AllAboutJazz.com

20

Olan yli vilkuileminen on kummallinen kokemus RinneRadion seurassa. Vaikka Tapani Rinteen ympärille organisoituva ilmiö järjestyy kahden levyn laajuisella valikoimalla johdonmukaiseksi juonteeksi, pinnaksi tai kuvioksi, kuunteleminen ja saatesanat muistuttavat, ettei kyseessä ole kronologinen juoni. Ehkä juoni onkin harhaanjohtava sana, sillä RinneRadio ei ole ainakaan minun kohdallani koskaan johtanut mihinkään.

RinneRadio on juonta tai suuntaa vailla, ja juuri siksi kokoelman avaamasta Teo Teosta on lyhyt matka Harvesterin kautta Ice Swimmingiin – ikään kuin 20 vuotta kestänyt ura vertautuisi 20 tahtiin tai kahden tahdin luuppiin! A(mbient) ja B(eat) -puoliin jaetulla selektiolla äärilaidat lähenevät toisiaan, ja tasainen poljento yhdistää sen, minkä tempo ja tunnelmat rikkovat: petollisen yksinkertaiselta kuulostavien tapahtumien keskellä kiertävä joukko taiteilijoita tutkii, mitä otetaan annettuna, kun rytmimusiikki pelkistetään jatkuvuuteen. Jatkuvuus onkin se piirre, joka on vuosien varrella vuoroin tuskastuttanut ja ihastuttanut tässä itsensä kuuloisessa ihmeellisessä äänessä.

En muista koskaan suositelleeni RinneRadiota kenellekään, koska useimmitenhan ihmiset suosittelevat toisilleen uusia asioita. RinneRadio on ollut läsnä niin pitkään, niin vakaa ja kiitettävä, että sen kyvystä oivaltaa on tullut varkain itsestäänselvyys. Nyt on aika tehdä tämäkin kädenojennus, jottei se vain jäisi tekemättä.

*****

Asko Kauppinen, Soundi

Ambient-sinfonia Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltassa 4.9.1997.: RinneRadio, Nits, Wimme Saari, Edward Vesala, Kimmo Pohjonen, Mamba, Samuli Kosminen, Rea Pihlasviita, sekä dj:t Eeropekka Rislakki, Ken-One ja Slow

Vielä 90-luvun alussa olisi ollut vaikea kuvitella, että RinneRadio vetää jonakin päivänä täysiä katsomoita, ja että täysissä katsomoissa odotetaan RinneRadiolta hittejä. Täynnä oli Huvilakin torstaina, osin toki myös suomalaisille tutun hollantilaisen Nitsin ansiosta. RinneRadiolta on kuultu viime aikoina energisiä ja tanssittavia keikkoja, mutta nyt oli ilmeisesti aika muistuttaa yleisöä siitä, että kyseessä on kuitenkin myös kunnianhimoinen ja moderni jazzyhtye.

Konsertista tuli pitkä ja moni-ilmeinen paketti, jossa “RinneRadio” oli oikeastaan samanlainen tuotemerkki ja viitekehys kuin vaikkapa George Clintonin P-Funk tai brittituottaja Adrian Sherwoodin On-U Sound System.

Lavalla oli Nitsin Henk Hofsteden ja Rob Cloetin lisäksi kotimaisia avustajia: muun muassa lyömäsoittaja Abdissa “Mamba” Assefa ja ennenkin RinneRadion keikoilla dekkejään pyöritellyt DJ Ken-One, samoin rumpali Edward Vesala. Osa vieraista, samoin kuin Tapani Rinne itse soittivat osan keikasta teltan takaosan pikkulavoilta. Vanhanaikaisemmalta älykköpop-pohjalta ponnistavat Nits-vieraat sulautuivat RinneRadioon ennakkoepäilyistä huolimatta tyylikkäästi. Hittejä yleisö sai tällä kertaa odottaa, eikä RinneRadion luontevasti omaksumaa house- ja jungle-rytmiäkään kuultu ennen esityksen puoliväliä. Pitkä ja ambient-henkinen käynnistysvaihe kääntyi hieman itsetarkoitukselliseksi soundimaalailuksi, ja vasta kahden dj:n hip hop -rytmi ja basisti Jari Kokkosen kontrabasso-groove potkivat soittoon eloa. Lopussa keikka taipui jo tutmpaan RinneRadio-formaattiin, ja tutulla maanisuudella elämöineen Vesalan avulla soitettu trance-vyörytys A Lot Of Interference kuulosti entistä massiivisemmalta. Täysin onnistuneena keikkaa ei voi pitää. Tyhjiä suvantoja kertyi liikaa, ja Vesalan sinänsä hilpeä soolo-osuus tuntui olevan kovin kaukana RinneRadion organisoidusta ja kurinalaisesta nykysoinnista. Toisaalta rajojen rikkominen on ollut RinneRadion erikoisalaa, ja ilman kokeiluja yhtye kuivahtaisi nopeasti fiksujen ambient-house-hittien jukeboksiksi.

Ilkka Mattila, Helsingin Sanomat

RinneRadio hypytti Tavastiaa. Huvila-teltan jatkoista tuli rave-juhlat

Ne, jotka näkivät torstaina RinneRadion Huvila-teltan keikan, näkivät vain puolikkaan kokonaisuudesta. Tilaisuuden jälkeen välittömästi Tavastialla alkaneet jatkot oli kahden konsertin sarjan vauhdikkaampi osa. Siinä missä Huvilan ambient-painotteinen show oli ilmeisen harkittu ja kurinalainen tyyliharjoitus, oli Tavastian keikka lähempänä rave-juhlia. Pelkästään tanssikipaleista koostuva setti oli energinen ja alleviivaavan vastakohtainen Tokoinrannan henkistyneelle esitykselle. Kaksi perättäistä keikkaa pisti soittajat lujille monestakin syystä. Keikkojen väliaika meni heillä tiukasti soittokamoja roudatessa. Kun innokkaimmat fanit vaativat jo lavan edessä yhtyettä esiin, kantoivat vielä Tapani Rinne ja kumppanit tavaroita autosta sisään.

Keskiyöllä alkanut setti nojasi pitkälti Rok-levyn tanssiraitoihin, joita oli maustettu kipakalla drum and bass -jytkeellä. Aromaa Alt oli saanut ylleen dub-kuorrutuksen, joka osoitti että hyvän biisin voi pukea vaivatta useampaan kuosiin. Muutamat soitetuista kappaleista olivat samoja kuin Huvila-teltassa, mutta vasta Tavastialla ne saivat omanlaisensa ympäristön, mikä näkyi yleisön hurmioituneessa vastaanotossa. Reilun tunnin mittainen keikka oli bailausta alusta loppuun. Merkillepantavaa yleisössä oli sen rakenne. Kun tähän asti RinneRadion keikat ovat vetäneet puoleensa varttuneempaa väkeä, koostui kuulijakunta nyt pitkälle parikymppisistä teknoporukoista. RinneRadion tavoite ylittää raja-aitoja alkaa näkyä jo yleisössä. Hienoa.

Miska Rantanen, Helsingin Sanomat